Ei mikään Tuhkimotarina ...

Ehditkö jo miettiä, jäikö se sinisydäminen kahvipussikassi makaamaan roskana lattialle?

 No eihän se tietenkään siihen jäänyt. Takaraivosta se ei poistunut koko aikana. 

En enää luottanut kassin koossa pysymiseen. Reppunauhaa en saanut pujotettua tiukan pohjan läpi, se oli hiukan liian leveääkin siihen, koska palat olivat alle 2 cm. En halunnut niitata reppunauhaa ulkopuolelle ja pilata sydänkuvioita. Kokemus ei minua näissä hommissa auttanut, mutta ei myöskään rajoittanut. Päätin laittaa reppunauhan sisäpuolelle tarpeeksi monella niitillä. Isäntä tuli yhtenä iltana kotiin mukanaan juotoskolvi. Jotain kassin reikien tekemisestä mutisi. <3 

Eihän se minulta onnistunut. Onneksi asun tämän yhden kanssa, joka sanoi jo kauan sitten, ettei kahvipusseilu ole häntä varten (arvatkaapa, kuinka monella kahvipussinhaku-keikalla hän on ollut jo mukana?) Nauhojen laitosta tuli yhteistä laatuaikaa! 

Todellakin yhteistä, Zazukin liittyi mukaan. Jollei lattialla olisi ollut jotain muruja, olisin laitttanut tähän kuvan kolmesta jalasta riti rinnan. Kerroin jo aiemmin, ettei koiruli kahvipusseista perusta. Syy hänen mukaan tuloonsa näkyy viereisessä kuvassa. 

Kassin sisälle tarvittiin palikoita niittien vasaroinnin ajaksi. Ei oikein keksitty mitään. Isäntä ehdotti Dentaflexiä. Dentaflex on hammaskiven putsaukseen tarkoitettu puruluu. Meidän hauveli kyllästyi niihin nyt syksyllä. Yksi on pyörinyt pitkin lattioita, kaksi löytyi joulusiivouksessa. Ne me nappasimme, ja hyvin toimivat  kunnes... Oletteko lukeneet rotikkasäännöt? Yksi niistä kuuluu:"Jos en halua sitä, se on sinun, mutta jos haluan sen taas, se on minun." Hän teki siihen muutoksen, vaikka hän ei edelleenkään halunnut niitä, emme mekään niitä saaneet ottaa. Apupalikkamme siirtyivät keittiön lattialle. 

Niin paljon riepottelimme kassia niittejä laittaessa, että aloin miettimään, oliko pelkoni kassin hajoamisesta aivan turha. Se ei ollut venytyksestä ja vanutuksesta moksiskaan.

Reppunauha ei suostunut yhteistyöhön. Tein tarkasti reiät keskelle nauhaa, iskin niitin kiinni ja katsoin; niitti oli aivan väärässä paikassa. Liian pitkä niitti meni vinoon. Tai jotain muuta arvoituksellista tapahtui. Sangat ovat nyt hieman lyhyemmät kuin alun pitäen ajattelin. Haluatko oppia kärsivällisyyttä? Aloita kahvipussiaskartelu!

Reikien tekemisessä ja nauhojen niittaamisessa oli monta mutkaa, ehkä kerron niittaushommista joskus myöhemmin, kun olen vähän enemmän hajulla tekniikasta.

Tämä ei ollut Tuhkimo-tarina, ei myöskään satu rumasta ankanpoikasesta. Tämä oli satu hiirestä, joka ryhtyi kissalle räätäliksi. Hiiri ei jäänyt kokeilemaan, tulisiko rusetti vaan pakeni metsään. Minä en paennut. Tein valmiiksi jotain, mikä muuttui matkan varrella, mutta nyt se on valmis. Myönnän kuitenkin, että tämä työ on suuresti koetellut kahvipusseiluintoani. Miksi -lauseita on pyörinyt mielessä muutama. 

Tästä ei koskaan ollut tarkoitus tulla ohjetta. Eikä tullutkaan. Mutta jos kuljit tämän matkan kanssani, jos olet samanlainen märkäkorva teoreetikko kuin minä, löysit ehkä kassillisen verran karikoita, joihin minä törmäsin. Ja siksi sinä osaat ne ohittaa, kun päätät yrittää jotain uutta, joka on oikeastaan aivan eri planeetalla taitojesi kanssa. Teenkö joskus tablettilaukun? Teen varmasti. Olet myös tervetullut seuraavalle matkalleni kahvipussimaailmassa.

Mutta tässä se nyt on: Tulisydänkassi!

Maailman puhtaimmat kahvipussit

Tumpelon tutkimuksia, 
osa X.

Pesettekö kahvipussit? Ikuisuuskysymys, johon on vain oikeita vastauksia: käsittelen pussit niin, että tykkään niistä punoa. Ja sinä käsittelet ne niin, että sinä tykkäät niistä punoa.

Minä haluan pestä pussit. Siksi jaksan vieläkin seurata ikuisuuskeskusteluja, kun joku kysyy naamakirjassa: pesettekö pussit?

Kesä on matto- ja kahvipussipyykin aikaa. Tilkka Fairya lämpimään veteen ja menoksi. Ensimmäisenä kesänä aloitin kahden ämpärin kanssa. Tiedäthän, tiskataan ja huuhdotaan.. onneksi muistin, että britit eivät huuhdo astioita. Jätin toisen sankon pois. Hyvin on toiminut. 

Maalla on helppoa, pyykkinaru puiden väliin ja siinä se. Sukankuivaus-telineisiin sopii 20 pussia, tai 40, jos laitat kaksi pussia yhteen nipsuun. Kesä on ihanaa aikaa!

Muutama viikko sitten siellä jossain oli taas kerran esitetty kysymys: pesettekö pussit. Joku oli antanut vinkin pesukoneen käytöstä. Se oli vähän seikkaperäisempi selitys kuin ne, joihin olen aikaisemmin törmännyt, joten päätin kokeilla.

Tämä ei ole ohje. Jokainen vastaa itse siitä, miten pesukonettaan käyttää. Tämä on pieni tarina maailman puhtaimmista kahvipusseista.

Teoreetikko, silloin, kun lukee ohjeet, toimii niiden mukaan. Eli nippu kahvipusseja, vanha pyyhe, loraus nestemäistä pyykinpesuainetta, lyhyt ohjelma. FB on siitä kiva, että jos haluat löytää jotain uudelleen myöhemmin, se on lähes mahdotonta. Joten näillä mennään.

Nippu kahvipusseja... laskin noin 25 pussia. Vanha pyyhe... niitä kyllä löytyy. Vähän pesuainetta...loraus. Lyhyt ohjelma. Hmm... Lämpötila? Linkous? Jääkö kukaan muu edes pohtimaan tällaisia juttuja?

No, tein sen varman päälle. + 30 astetta ja vesi jää koneeseen. Pesuaineloraus oli yhden huikan kokoinen. Helppoa!!! Kätevää!!!

Paitsi, että pesuainetta oli aivan liikaa. Eikä se edes ollut hajusteetonta. Koska jätin veden koneeseen ja tyhjensin sen, pussit olivat liukkaita ja tuoksuivat .... eivät tuoksuneet, HAISIVAT!

Kuvittele mielessäsi, anna nenäsi nuuhkia: vanha kahvi yhdistettynä hiukan imelään pesuaineen tuoksuun. Kuvittele!!!! Se ei tuoksu kahvilta, jossa on vähän sokeria. Se tuoksuu... haisee.. sanoinkuvaamattomalta.

Ripustin pussit kuivumaan, jospa haju haihtuu. Ei haihtunut.

Päätin laittaa pussit uudelleen koneeseen, tällä kertaa ilman pesuainetta. Sama ohjelma. Ja sitten taas kuivumaan. Ei auttanut. Pussit olivat todella puhtaat, mutta haju tuntui edelleen nenääni.

Ja niin kuvaan tuli se kesäinen ämpäri... tosin ilman tiskiainetta. Huuhdoin jokaisen pussin uudelleen lämpimässä vedessä. Ja ripustin kuivumaan. Ha!  Kaksi konepesua ja käsipesu päälle. Nämä ovat varmaan maailman puhtaimmat kahvipussit! Päätin, että tämän jälkeen ne eivät haise! En kysy nenältäni.

Tällaista ei varmaan tapahdu kenelläkään muulle?

Onneksi tarina ei pääty tähän. Vaihdoin taktiikkaa. Edelleen + 30, tosi pieni liraus pesuainetta, huuhtelu ja lyhyt, hellä linkous. Ja se vanha pyyhe. Pussimäärä... ehkä n 30, minulla on iso kone. Ohjelma menee läpi 15 minuutissa.  Pussit ovat puhtaat, tuoksuvat vienosti vanhalle kahville, niin kuin kuuluukin. Vajaa parisataa pussia pääsee tänä viikonloppuna puhtaana laatikkoon odottamaan uusia ideoita. 

Mitenköhän se astianpesukone ...

Viimeinen vääntö?

Koirulimme ei paljon kahvipussitöistä perusta. Melkein aina, kun alan touhuamaan kahvipussien kanssa, varsinkin, jos alan käsittelemään pusseja, karvaherra tulee heti ilmoittamaan, että hän on tärkeämpi kuin vanhat pahanhajuiset pussit. Ilmoittaminen tapahtuu tökkimällä minua kuonolla reiteen tai kylkeen. Tiedättehän rottweilerit, tämänkin rotikkamixin kuolantuotanto on kunnossa. Housujen sivussa tai paidan kyljessä on hetken päästä ihanan limainen, läpimärkä paikka. Katse on kuitenkin niin hellyttävä, että ei voi oikein suuttuakaan.

Sen verran Zazu suostui peruuttamaan, että sain kassista kuvan. Yläreunassa on enää kaksi rinkulaa ompelematta. Melkein valmis! Jipii!!

Pohja ulkopuolelta

Tämä on se kohta, kun laitoin kuvan FB-ryhmään. Kun kassi alkoi saada muotoaan, tajusin, se on iso. Iso tarkoittaa, että siihen sopii paljon tavaraa. Tunnen itseni; isoon kassiin ladataan paljon tavaraa. 

Pohja sisäpuolelta

Kassista löytyy paljon paloja, joissa teippi on mennyt poikki, nekin voivat olla heikkoja lenkkejä, mutta vahvistettua kolmen palan pohjaa en repinyt auki, siellä ainoat teipatut palat ovat ne, joiden väripinta oli niin lähellä palan päätä, että oli pakko teipata. Eli hopeanväriset palat olivat teippaamatta. 

Facebookissa on useampikin ryhmä kahvipusseiluun hurahtaneille. Onpa meille perustettu ihan yhdistyskin. Ryhmistä löytyy paljon mukavia ihmisiä. Siellä on niin meitä uusia kuin kokeneitakin kahvipussitaiteilijoita. Niissä ei ainoastaan pääse ylpeänä esittelemään aikaansaannoksiaan, saada vinkkeä ja ideoita muiden töitä katsellessa. Sieltä löytyy aina joku, joka pohtii kanssasi kiperiä paikkoja, tiedostoissa on ohjeita ja linkkejä ohjeisiin. Sieltä löytyvät ne ihmiset, jotka eivät ihmettele, kun kerrot, että ajelit 80 km hakemaan yhdeksää sinistä kahvipussia, jotka tarvitsit vielä työhösi. He tietävät täsmälleen, että se oli välttämätön matka. 

Niinpä pähkäilin hetken muutaman ryhmäläisen kanssa pohjan kestävyyttä. Kaikki yhtyivät ajatukseeni, reppunauha pohjan alla tukee kassia. Helppo juttu, olen tehnyt sellaisia ennenkin.

Paitsi, että se laittoi sankasysteemit vielä kerran uusiksi.

Ensimmäinen ajatus oli tehdä samanlaiset sangat kuin tässä laukussa:

Hankin jo materiaalitkin. Mutta sitten aloin miettimään. Sangat ovat söpöt pienessä kassissa, mutta eivät ehkä suuressa. Sangat jäivät virkkaamatta. 

Mutta sitten keksin jotain ihan muuta. Ilmoittauduin makrame-kurssille. Pakollisen amppelin ja sipulipussin jälkeen solmeilin nailonnarusta kaksi sankaa. Tarkoitus oli laittaa reppunauhoista lenkit laukkuun, niihin D-rengas ja D-renkaisiin sitten nämä solmeillut nauhat.

Mutta sitten katsoin ohutta reppunauhaa ja paksua makramenauhaa. Ne olivat kuin eri maailmoista. Ja niin päädyin laittamaan koko laukkuun sinistä reppunauhaa.

Kauneus on katsojan silmässä. Joittenkin mielestä reppunauha pilaa kauniin kassin. Toiset taas... kun otin ylläolevan punaisen kassin mukaan naapurikaupungin kahvipussikurssille, opettaja katseli sitä hetken ja kysyi sitten: "mikset laittanut reppunauhaa?" 

Muutama blogi sitten mainitsin, että oli jotain, mikä minun olisi pitänyt tietää ennen kuin aloitin ensimmäisen "ei-lenkkipunonta"-kassini, jotain oleellisen tärkeää.

Teetkö neuletöitä? Jos et ole tehnyt samanlaista työtä aikaisemmin, tarkistat aina neuletiheyden ennen varsinaisen työn aloittamista. Mutta kahvipussithan ovat kiinteää tavaraa, kuin taittelisi paperia. Niin sanoo teoreetikon järki.

Aloitin samaan aikaan kassin ompelun kanssa hunajapurkin palojen leikkaamisen. Ohjeessa oli valmiit leikkausmitat (rakastan sellaisia ohjeita!). Leikkasin ehkä 50 palaa, joiden taitteluleveys oli sama kuin kassissa, 2 cm ennen kuin aloin miettimään. Sydänkassin palat olivat 6x17 cm, hunajapurkin ohjeen palat olivat 6x18 cm. Se on aika iso ero noin pienessä palassa. Ja taas minä menin FB-ryhmiin ihmettelemään. 

Silloin kuulin sen, mikä taisi olla kaikille muille päivänselvyys. Meillä on erilaiset taittelukäsialat. No tottakai, kun oikein ajattelen: ohuen materiaalin taittelu "syö" eri määrän pituudesta ja leveydestä kuin paksun materiaalin taittelu. Terävät reunat ja hellävaraisemmin taitellut tuottavat myös erilevyisen palan. Millimetrilleen muotilla taiteltu pala ja vapaalla kädellä taiteltu eivät myöskään tuo välttämättä samaa lopputulosta. Eipä ollut tullut mieleenkään.

Jos en ollut ainoa, jolle tämä ei ole tullut mieleen: Ennen kuin leikkaat yli 700 palaa, leikkaa vaikka 15 palaa, taittele ja puno. Katso, toimiiko. 

Nyt olen huomannut, että 6x17 cm palani olivat käsialalleni hiukan liian pienet. Peukalot huusivat kivusta, kun punoin. Ainakin, jos olisivat osanneet huutaa. Tiukkaa työtä ja siksi alataitoksessa olevia teippipaloja katkeili.

Pahin ongelma oli kuitenkin vielä edessä päin.

Olin jättänyt kaksi rinkulaa ompelematta, koska teen niittien reiät nahkapaskalla eikä se ylety toisen rinkulan yli. Koska sangat olisivat kassiin pujoteltua reppunauhaa, en tarvinnut reikiä. Ompelin viimeisetkin rinkulat.

Reppunauhan leveys on 2 cm. Palan leveys laukussa on myös periaatteessa 2 cm. Kassin yläreunassa reppunauhan pujottaminen oli suhteellisen helppoa. Mutta alareunan teipatut, hieman vajaat tummansiniset ruudut eivät antaneet periksi milliäkään. En saanut reppunauhaa läpi. Siis oikeasti, todella en saanut! 

Niinpä minulla oli valmiiksi ommeltu kassi ilman sankoja. Ei mitään työkalua, jolla saisin siihen jälkikäteen reikiä, suuret epäillykset kassin kestävyydestä käytössä. Siinä kohtaa mittani alkoi olla tämän kassin suhteen täysi.

Kassi tipahti olohuoneen lattialle koiran viereen ja siihen se jäi.

Epätoivon hetkiä

Jos olet kokeneempi kahvipussitaiteilija, tämä kuva kertoo sinulle kaiken. 

Minä en kuitenkaan heti tajunnut, mistä oli kysymys. Ompelin pohjaa pitkään ja hartaasti, kiersin nurkkia uudelleen ja uudelleen. Kahdesta neljästä tuli kauniita. Kaksi vain repsotti. Ajattelin, että ompelen eteenpäin, jospa se auttaa, kun palat asettuvat kiinni seuraavaan kierrokseen. 

Pohjan lisäksi ompelin sitkeästi kolme kierrosta (jokaisessa 64 palaa) ennen kuin lopetin. Tältä ei kahvipussikassin kuulu näyttää. No, katsokaa kuvaa. 

Syynkin tiesin jo siinä vaiheessa. Hopeanväriset palat olivat niin liukkaita, että ne liirailivat sinne tänne ommellessa. Siinä vaiheessa mieleen nousi muisto kommentista, jonka olin lukenut jonkun kahvipussiryhmän seinältä. Joku oli teipannut palat rinkulaksi ennen punontaa. 

Niinpä kirjoitin ongelmastani yhteen FB:n kahvipussiryhmään. Sieltä alkoi tulvia vastauksia, jotka sisälsivät sanan "teippi" ihan niin kuin se olisi päivän selvää, että tällaiset palat teipataan. Minä en tuota yhtä muistikuvaa lukuunottamatta ollut koskaan sellaisesta kuullutkaan. Se on varmaan niin päivänselvä asia, ettei sitä kirjoiteta ohjeisiin.

728 palaa!

Mitä tekee epätoivoinen kahvipusseilija? Ottaa pienen hengähdystauon. Ottaa esiin nipun pusseja ja leikkurin. Vanhaa kunnon lenkkipunontaa (Tanskassa kutsuvat jumbopunonnaksi). Helppoa ja rentouttavaa.

Hengähdystauosta ei voi kuitenkaan tulla liian pitkä. Olohuone on taas täyttymässä kahvipusseista: kokonaisista, leikatuista, taitelluista.... mutta ne 728 palaa...

Ja niin minä aloin purkamaan. Revin auki kaikki viime blogissa näkyvät soirot yksittäisiksi palasiksi. Avasin jokaisen viikkauksen sen verran, että sain teipattua palat rinkuloiksi. 

Opin kaksi asiaa teipistä. Kun olin katkaissut muutamia satoja paloja saksilla, totesin, että teipin katkaisuun ei tarvita saksia, pieni nykäisy riittää. Kokeile vaikka. Tämä johtaa siihen toiseen asiaan. Kun punoin teipattuja paloja uudelleen ja vedin palan tiukasti läpi, teippi meni poikki. Yksinkertaisesti liian moni teippipala meni poikki. 

 Menin kauppaan katsomaan, mitä teippejä rakentajille on tarjolla ja löysin putkimiehen (vai oliko sähkömiehen) teippiä. Värejä oli monta ja teippi kestävää muovia. Ja taas teipattiin.

Kuulostaako sinusta järkevältä, että joku kerää ympäri Suomea vanhoja kahvipusseja, ajelee XX km hakemassa niitä, hänen samanhenkiset kaverinsa tuovat niitä hänelle. Sitten nuo kahvipussit pestään, laitetaan kuivumaan. Takasauma avataan, pussi mitataan tarkasti ja leikataan 6x17 cm paloiksi. Sitten nuo palat taitetaan kolmeen osaan. Sen jälkeen pituussuunnassa kahtia, niin että saat keskimerkin, avaat palan ja taita päädyt sinne keskiviivalle. Sen jälkeen alat pujottelemaan noita paloja toisiinsa... niin ja ennen pujottelua olet teipannut palojen päät toisiinsa niin, että ne muodostavat renkaita. Pujoteltujen palojen muodostamat kokonaisuudet ommellaan yhteen. En puhu vielä mitään vuoresta, sangoista, vetoketjusta, pohjapalasta, pohja- ja nurkkavahvistuksista.... enkä sano sanaakaan kahvipussijoutsenista... tai kahvipussijoulukuusista. Miltä kuulostaa? Ensi kertaa aloin miettimään, tykkäänkö minä ihan oikeasti tästä harrastuksesta.

Tässä kohtaa otin tauon, aloin leikkaamaan paloja hunajaruukkuun ja opettelemaan rapapallin tekoa. Rapapalleista tulee kivoja korviksia, joulupalloja. Tuulimyllytekniikan opettelukin istui hyvin tähän kohtaan ....ne kolme kerrosta ja pohja, jotka olin ommellut yhteen olisi pitänyt purkaa...kynnys oli liian korkea. ... ei tullut kissalle housuja. mutta tulisiko edes liivit?

Ei tullut takkia, mutta jospa housut ..

Kun lopulta, kiukkuisena itselleni, luovuin suunnitelmastani, valinta oli helppo. Tekisin ihan tavallisen hakapunoskassin. Kuviokin oli valmiiksi suunniteltu ja symmetrinen. Molemmat sivut olisivat samannäköiset. 

Mutta sitten sain idean.

Aloin miettimään, että sydämet näyttävät varmaan vähän hassuilta, jos ne ovat kiinni samanvärisessä rinkulassa. Niinpä päätin lisätä sekä ylös että alas yhden punosketjun, jossa olisi toinen puoli sinistä ja toinen hopeaa. Se "irroittaisi" sydämet reunakierroksista. Ja toimeksi! Paitsi että sen jälkeen laukku ei ollutkaan enää symmetrinen. Tällaiseen kuvioon ei voi lisätä paritonta määrää rivejä ja odottaa sen pysyvän symmetrisenä. Sehän on ihan selvää, jos hiukan ajattelee.

Päätin, etten anna sen häiritä, vaikka teoreetikon päätäni se kyllä häiritsi silloin, ei enää. Hakapunontakassi tuntui turvalliselta. Sellaisia olen tehnyt ennenkin.

Pusseja puuttui ihan viimeiseen asti, mutta kahvipussiystävät auttoivat ja antoivat jopa varastoista, joita olivat itse keräämässä! 

Kahvipusseilu on kuulkaa mukavaa ja rentoututtavaa touhua.

Ja lopussa kiitos seisoo! Kaikki pussit leikelty, palat taiteltu ja punottu. Enää ompelu ja sangat ja kassi olisi valmis ... niin uskoin silloin.

Suunnittelu ja leikkaus

Ensimmäinen päätös oli palan koko. Kaikki aikaisemmat kassini olin tehnyt lenkkipunonnalla eli olin leikannut rinkuloita kahvipusseista. Niitä voi käyttää parillakin eri tekniikalla. 500g pussin palat ovat kuitenkin aika isoja, halusin pienempiä paloja. Niinpä päätin, että valmiin palan koko olisi 2x2 cm.

Olin piirtänyt monta suunnitelmaa. Kuvassa näkyy iso kuvio, joka on leveä sivu + pohja ja pieni kuvio, joka on päätykappale. Siinä alkoivat ensimmäiset ongelmat. Jäin miettimään, onko sillä väliä, onko kärkiä parillinen vai pariton määrä. Minulla oli eri määrä kuin Johannan laukussa. Ja niin piirsin kaikki uusiksi. Siltikin päädyin erikokoiseen laukkuun. Laskin, kuinka paljon paloja kutakin väriä tarvittaisiin, yhteensä 728 palaa. Yhden palan koko leikattuna oli 6 x 17 cm. Silloin kolmeen osaan pituussuunnasta taitellusta hakapunontaan tulevasta palasta tulee 2x2 cm. Tärkeä mitta, mutta siihen liittyi yksi "mutta", joka tuli esille vasta viikoja myöhemmin.




Olin saanut Saludo-pusseja eri ystäviltä. Koska pusseja oli kahta eri sorttia, päädyin tekemään tummia ja vaaleita sydämiä. Hopeanvärinen pala on presidenttipaketin sisäpussi. Koska pusseja oli vielä tässäkin vaiheessa liian vähän, koetin olla erityisen tarkka ja sainkin kuusi palaa yhdestä sinisestä pussista. Joissakin paloissa väri oli ihan päädyssä, teippailin niitä, että sain palat pysymään ruodussa.

Laukku aloitetaan tekemällä keskelle ns. kolmen palan pohja. Sanon jo nyt, tämä ei ole tablettilaukun teko-ohje. Muistathan sadun hiirestä kissan räätälinä.

Keskelle tarkoittaa leveän sivun keskeltä pohjan kautta toiselle puolelle. Olin piirtänyt valmiiksi kuviini, mihin tuo sisin raamien keskusta sijoittuu, että saan värit oikein. Tein palan kerran. Ei mennyt oikein. Tein uudelleen, taisin tehdä kolmannenkin kerran ennen kuin tajusin, että kuvioni ei ole symmetrinen, molemmista puolista ei tule samanlaista.

Olen itsepäinen, en halunnut luovuttaa, mutta aloin tajuta, että minulla on liian monta kysymysmerkkiä tässä laukussa. Ei vain tuo laukun koko vaan myöskin tämä "ei-symmetrisyys". Menin kahvipussikurssille ja kerroin opettajalle, että teen tablettilaukun. Hän yritti kyllä löytää laukun netistä, itse hän ei ollut tällaista koskaan tehnyt. Aloin tajuta, että olen ottanut taitoihini liian suuren palan.

Ei tullut kissalle takkia, mutta voisi tulla ....

Tästä kaikki alkoi

Alla oleva ystäväni postaus FB:ssä (kuva julkaistu luvalla) sysäsi minut matkalle, johon olet nyt tulossa mukaan. Vain muutaman peruskassin tehneenä olin täysin myyty. Tällaisen kassin haluan ehdottomasti tehdä ... joskus.

Johanna on ystävällinen sielu, hän ei ainoastaan laittanut kuvia valmiista laukusta, hän laittoi myös kuvia työn eri vaiheista avuksi meille, jotka hurahdimme tähän upeaan laukkuun.

Muutamia mielestäni ihan onnistuneita kahvipussikasseja myöhemmin sormeni alkoivat syyhytä. Tässä vaiheessa kassista oli jo olemassa ohje, jota luin hartaasti kerta toisensa jälkeen.

Minulla ei vain ollut valkoisia, ei myöskään kullanvärisiä, pusseja. Kun aloin etsimään materiaalia omaan kassiini, aloin myös suunnittelemaan omaa kuviota, kuitenkin tätä laukkua mukaellen.

Tämä on siis se kohta sadusta, jolloin hiiri lupasi ommella kissalle takin. Tästä kaikki alkoi.

Suunnittelu, toteutus ja kuva: Johanna Arho-Forsblom

Tulisydän-kahvipussikassi

Muistatko vanhan suomalaisen kansansadun hiirestä, joka ryhtyi kissalle räätäliksi? Tarkoituksena oli ommella takki, no ei siitä takkia tullut, ei tullut housujakaan, ei liivejä, ei kukkaroakaan. 

Minun tarinani on samanlainen. Paitsi, ettei ole kyse kankaasta vaan kahvipusseista, ei takista vaan laukusta.

Kissalla ei ollut enää malttia odottaa, tulisiko kankaasta rusettia. En ole vielä oman satuni kanssa niin pitkällä, mutta lupaan, että lopputuloksena on, ei rusetti, vaan kahvipussikassi.

Tervetuloa seuraamaamaan tarinaani.