Viimeinen vääntö?

Koirulimme ei paljon kahvipussitöistä perusta. Melkein aina, kun alan touhuamaan kahvipussien kanssa, varsinkin, jos alan käsittelemään pusseja, karvaherra tulee heti ilmoittamaan, että hän on tärkeämpi kuin vanhat pahanhajuiset pussit. Ilmoittaminen tapahtuu tökkimällä minua kuonolla reiteen tai kylkeen. Tiedättehän rottweilerit, tämänkin rotikkamixin kuolantuotanto on kunnossa. Housujen sivussa tai paidan kyljessä on hetken päästä ihanan limainen, läpimärkä paikka. Katse on kuitenkin niin hellyttävä, että ei voi oikein suuttuakaan.

Sen verran Zazu suostui peruuttamaan, että sain kassista kuvan. Yläreunassa on enää kaksi rinkulaa ompelematta. Melkein valmis! Jipii!!

Pohja ulkopuolelta

Tämä on se kohta, kun laitoin kuvan FB-ryhmään. Kun kassi alkoi saada muotoaan, tajusin, se on iso. Iso tarkoittaa, että siihen sopii paljon tavaraa. Tunnen itseni; isoon kassiin ladataan paljon tavaraa. 

Pohja sisäpuolelta

Kassista löytyy paljon paloja, joissa teippi on mennyt poikki, nekin voivat olla heikkoja lenkkejä, mutta vahvistettua kolmen palan pohjaa en repinyt auki, siellä ainoat teipatut palat ovat ne, joiden väripinta oli niin lähellä palan päätä, että oli pakko teipata. Eli hopeanväriset palat olivat teippaamatta. 

Facebookissa on useampikin ryhmä kahvipusseiluun hurahtaneille. Onpa meille perustettu ihan yhdistyskin. Ryhmistä löytyy paljon mukavia ihmisiä. Siellä on niin meitä uusia kuin kokeneitakin kahvipussitaiteilijoita. Niissä ei ainoastaan pääse ylpeänä esittelemään aikaansaannoksiaan, saada vinkkeä ja ideoita muiden töitä katsellessa. Sieltä löytyy aina joku, joka pohtii kanssasi kiperiä paikkoja, tiedostoissa on ohjeita ja linkkejä ohjeisiin. Sieltä löytyvät ne ihmiset, jotka eivät ihmettele, kun kerrot, että ajelit 80 km hakemaan yhdeksää sinistä kahvipussia, jotka tarvitsit vielä työhösi. He tietävät täsmälleen, että se oli välttämätön matka. 

Niinpä pähkäilin hetken muutaman ryhmäläisen kanssa pohjan kestävyyttä. Kaikki yhtyivät ajatukseeni, reppunauha pohjan alla tukee kassia. Helppo juttu, olen tehnyt sellaisia ennenkin.

Paitsi, että se laittoi sankasysteemit vielä kerran uusiksi.

Ensimmäinen ajatus oli tehdä samanlaiset sangat kuin tässä laukussa:

Hankin jo materiaalitkin. Mutta sitten aloin miettimään. Sangat ovat söpöt pienessä kassissa, mutta eivät ehkä suuressa. Sangat jäivät virkkaamatta. 

Mutta sitten keksin jotain ihan muuta. Ilmoittauduin makrame-kurssille. Pakollisen amppelin ja sipulipussin jälkeen solmeilin nailonnarusta kaksi sankaa. Tarkoitus oli laittaa reppunauhoista lenkit laukkuun, niihin D-rengas ja D-renkaisiin sitten nämä solmeillut nauhat.

Mutta sitten katsoin ohutta reppunauhaa ja paksua makramenauhaa. Ne olivat kuin eri maailmoista. Ja niin päädyin laittamaan koko laukkuun sinistä reppunauhaa.

Kauneus on katsojan silmässä. Joittenkin mielestä reppunauha pilaa kauniin kassin. Toiset taas... kun otin ylläolevan punaisen kassin mukaan naapurikaupungin kahvipussikurssille, opettaja katseli sitä hetken ja kysyi sitten: "mikset laittanut reppunauhaa?" 

Muutama blogi sitten mainitsin, että oli jotain, mikä minun olisi pitänyt tietää ennen kuin aloitin ensimmäisen "ei-lenkkipunonta"-kassini, jotain oleellisen tärkeää.

Teetkö neuletöitä? Jos et ole tehnyt samanlaista työtä aikaisemmin, tarkistat aina neuletiheyden ennen varsinaisen työn aloittamista. Mutta kahvipussithan ovat kiinteää tavaraa, kuin taittelisi paperia. Niin sanoo teoreetikon järki.

Aloitin samaan aikaan kassin ompelun kanssa hunajapurkin palojen leikkaamisen. Ohjeessa oli valmiit leikkausmitat (rakastan sellaisia ohjeita!). Leikkasin ehkä 50 palaa, joiden taitteluleveys oli sama kuin kassissa, 2 cm ennen kuin aloin miettimään. Sydänkassin palat olivat 6x17 cm, hunajapurkin ohjeen palat olivat 6x18 cm. Se on aika iso ero noin pienessä palassa. Ja taas minä menin FB-ryhmiin ihmettelemään. 

Silloin kuulin sen, mikä taisi olla kaikille muille päivänselvyys. Meillä on erilaiset taittelukäsialat. No tottakai, kun oikein ajattelen: ohuen materiaalin taittelu "syö" eri määrän pituudesta ja leveydestä kuin paksun materiaalin taittelu. Terävät reunat ja hellävaraisemmin taitellut tuottavat myös erilevyisen palan. Millimetrilleen muotilla taiteltu pala ja vapaalla kädellä taiteltu eivät myöskään tuo välttämättä samaa lopputulosta. Eipä ollut tullut mieleenkään.

Jos en ollut ainoa, jolle tämä ei ole tullut mieleen: Ennen kuin leikkaat yli 700 palaa, leikkaa vaikka 15 palaa, taittele ja puno. Katso, toimiiko. 

Nyt olen huomannut, että 6x17 cm palani olivat käsialalleni hiukan liian pienet. Peukalot huusivat kivusta, kun punoin. Ainakin, jos olisivat osanneet huutaa. Tiukkaa työtä ja siksi alataitoksessa olevia teippipaloja katkeili.

Pahin ongelma oli kuitenkin vielä edessä päin.

Olin jättänyt kaksi rinkulaa ompelematta, koska teen niittien reiät nahkapaskalla eikä se ylety toisen rinkulan yli. Koska sangat olisivat kassiin pujoteltua reppunauhaa, en tarvinnut reikiä. Ompelin viimeisetkin rinkulat.

Reppunauhan leveys on 2 cm. Palan leveys laukussa on myös periaatteessa 2 cm. Kassin yläreunassa reppunauhan pujottaminen oli suhteellisen helppoa. Mutta alareunan teipatut, hieman vajaat tummansiniset ruudut eivät antaneet periksi milliäkään. En saanut reppunauhaa läpi. Siis oikeasti, todella en saanut! 

Niinpä minulla oli valmiiksi ommeltu kassi ilman sankoja. Ei mitään työkalua, jolla saisin siihen jälkikäteen reikiä, suuret epäillykset kassin kestävyydestä käytössä. Siinä kohtaa mittani alkoi olla tämän kassin suhteen täysi.

Kassi tipahti olohuoneen lattialle koiran viereen ja siihen se jäi.